Aamiaismajoitus Juusolanmäki on Kalajoen kupeessa, Rahjan kylässä toimiva paikallinen perheyritys. Sijaitsemme 6 kilometriä Hiekkasärkiltä etelään päin, aivan 8-tien varressa. Palvelutarjontaamme kuuluu aamiaismajoitusta, ruokailu- ja cateringinpalveluita, juhla- ja kokoustiloja, sekä lähisaaristossa sijaitsevan autenttisen saarimökin vuokrausta. Kaikki palvelumme ovat saatavilla ympäri vuoden, lukuun ottamatta saarimökkiä, jota vuokrataan vain kesäkaudella (kesäkuu-syyskuu).

Yrittäjinä Juusolanmäellä toimivat Rauni ja Pekka Uusitalo, jotka aloittivat yritystoiminnan Juusolanmäellä vuonna 1992. Juusolanmäen tila on kulkenut Raunin suvussa kauan, useita vuosisatoja. Osa pihapiirin rakennuksista on rakennettu vasta myöhemmin, mutta vanhimmat rakennukset ovat peräisin 1700-luvulta. Kivikoulu rakennettiin ja otettiin virallisesti käyttöön juuri ennen sotia, 1939 ja koululla toimi alaluokat 3 ja 4, sekä keittola. Puukoulun puolella toimivat luokat 1 ja 2, sekä 5 ja 6. Tilalla palveli aiemmin kiertokoulu ja myöhemmin myös kansakoulu, vuoteen 1982, jolloin koulu siirtyi maitomäelle uudelle Rahjankylän koululle. Tämän jälkeen koulurakennukset siirrettiin majoitus-ja juhlakäyttöön, joissa ne toimivat vielä tänäkin päivänä. Tilalta löydät myös lemmikkejä, niin kaneja kuin koiria ja saatatpa kissankin nähdä. Meille ovat luonnollisesti tervetulleita myös muiden lemmikit.

Nähdään Juusolanmäellä!


Rauni ja Pekka Uusitalo
050 355 4007
juusolanmaki(at)kotinet.com